Takaisin mitalikantaan

Mitaliketju kuitenkin katkesi heti kun se oli alkanut. Seurasivat kahdet
mitalittomat MM-kisat 1996 ja 1997.

– Kyllä siinä oli vähän varmasti sellaista mestaruuskrapulaa. Odotuksethan olivat kovat.
Niissäkin turnauksissa kyllä paljon hallittiin pelejä ja painettiin, mutta omassa päässä
kolisi liikaa. Currehan oli parhaimmillaan hengen luojana ja psyykkaajana.
Se keksi aina kaikenlaista jippoa joukkuehengen lujittamiseksi.

Kaikkien aikojen jääkiekkoturnaus siihen mennessä pelattiin Naganossa. Kaikki
kirkkaimmat NHL-tähdet olivat mukana. Media kohu oli valtava.

– Pelasimme todella hyvin Naganossa. Siinä vain Venäjä-pelissä kiekko pomppinaapurille
– tai paremminkin Burelle ihan käsittämättömästi. Se oli jo aika koomista. Sama äijä viisi
kertaa läpi ja joka kerta soi. Kyllähän me sitäkin peliä hallitsimme. Pronssiottelu Kanadaa
vastaan oli meiltä kyllä hieno taistelu. Se oli lisäksi reilua peliä – ei mitään sikamaisuuksia.

Naganon turnauksen tilasto on Raipen osalta aika merkillinen. Ei yhtään syöttöä, mutta
kaksi maalia. Toinen maaleista oli huipputärkeä. Raipen rystyltä yläkulmaan
upottama kiekko toi Suomen peliin mukaan Venäjää vastaan.

Samana keväänä Suomi meni Sveitsin MM-kisoihin uudistuneella joukkueella. NHL-tähdet olivat
Naganon vuoksi kaikki pois. Päävalmentaja Hannu Aravirta komensikin Raipen isoon rooliin.

– Siellä sai taas pelata niin paljon kuin jaksoi. Joukkueessa ei ollut taitoa niin paljon
kuin esim. Curren joukkueissa, mutta taistelutahto oli tosi raju.

Taistelutahdosta oli hieno osoitus, kun Suomi nousi jatkosarjavaiheessa 1-3 -tappiotilanteesta
3-3 -tasapeliin Kanadaa vastaan aivan ottelun viime hetkillä. Pääosassa tietenkin Raipe sekä
hänen kanssaan urakoinut Ville Peltonen. Ruotsi oli huippujoukkueella, mutta Suomi pani
sen äärettömän ahtaalle kaksiosaisissa finaaleissa, jotka päättyivät 1-0 ja 0-0 Ruotsille.
Kun Raipe sai mellastaa hyökkäävässä roolissa, kohosivat pörssipisteetkin
taas komeiksi: kymmenessä ottelussa 2+9.

Norjan kisat 1999 ja olympianäyttämö Lillehammer. Suomi oli kirinyt kolmannessa erässä
Venäjän 3-0-etumatkan jo 3-2:een. Suomi painosti oma maali tyhjänä.
Pelikellossa 59.45, kun Saku Koivu syötti siniviivalta oikealle Raipelle.

– Minun piti ampua sinne maalille, mutta Venäjän pakki peitti koko ajan kunnon
laukaisusuunnan. En päässyt ampumaan millään.

”Aika loppuu”, huusi Saku naama punaisena. Raipe leipoi ja sitten yhtäkkiä lähti nopea
syöttö puolustusneliön keskelle. Paikalle oli kuin vaivihkaa hiipinyt Jere Karalahti, jolla
meni hetki ravistellessaan vartijansa irti. Juuri silloin Raipe syötti. Karalahden maila
viuhahti ja kiekko löysi aukon kaiken massiivisen ruuhkan läpi tolpan juureen.
59.58 näytti pelikello. Peli tasan 3-3.

– Meillä oli hyvä joukkue. Sieltä olisi pitänyt kulta hoitaa.

Toisin kävi. Kaksiosaisen finaalin ensimmäisen osan vei Tshekki 3-1 ja toisen Suomi 4-1.
Seurasi jatkoaika. Suomelle sattui virhe hyökkäyssinisellä, tshekkihyökkääjä läpi eikä
Miikka Kiprusoffin kurotus riittänyt. Tshekki oli maailmanmestari.

<<< Takaisin leijoniin